22. kesäkuuta 2013

Synnytys tarinani ja onnellinen loppu.

Aika tasan kaksi vuotta sitten heräsin yöllä outoon oloon, vuodin verta ja mietin nytkö se jo syntyy? Kuitenkin aavistin , että kaikki ei olisi kunnossa. (Ei sisällä äklöjä yksityiskohtia, voit jatkaa lukemista:))
Nyt nopeasti synnytyssairaalan numeroon soitto ja pianhan siellä jo oltiin. Ensin tarkkailuun ottamaan verikokeet ja sydänkäyrää ( = käyrille ) vauvasta. Hetken päästä pääsin ultraukseen. Ei mitään erikoista, vauva voi hyvin. Vuoto jatkui ja jatkui , jäin tarkkailun kautta osastolle. Raskausviikkoja oli kasassa vasta 34+6, apua, mietin , en ole koskaan ollut sairaalassa yötä. Mieheni sai olla onneksi mukana ekan yön ja silloin tapahtuvissa toimenpiteissä.

Syytä veren vuotoon ei löydetty. Vauvan painoarvio oli 2610g ja kaikki näytti hyvältä. Pääsin kotiin seuraavana päivänä. Sain olla kotona yön , kunnes taas aggressiivisen vuodon saattelemana taksiin ja osastolle. Ultrattiin ja sain diagnoosin epikriisiin, määrittelemätön loppuraskauden vuoto. Jäin osastolle kunnes vuoto loppuisi ( taas ) . Osastolla oli kivoja hoitajia, rutiineihin kuului ( ruokailujen lisäksi ) sydänkäyrää vauvasta kolme kertaa päivässä.

Jäin osastolle viikoksi , raskausviikkoja oli jo 36+0 , kun minulle tultiin aamulla (luottokätilöni ja _kolme_ lääkäriä) kertomaan , että nyt käynnistetään synnytys. "saat Rea valita miten käynnistetään" apua, mietin , nytkö , nyt minusta tulee äiti! Vielä kuitenkin ultraamaan. Masuni oli ultrattu ties montako kymmentä kertaa, ala-, ylä-, sivu-, sisä-kautta , kaiken piti olla ok. Pian lääkärit alkavat puhua latinaa keskenään ja siirrymme toiseen huoneeseen jossa kuulemma parempi ultra. Siellä kolme lääkäriä vihdoin löytää syyn vuotoon. "sinulla on etinen istukka" ah, vihdoin reilun viikon kestänyt diagnoosin vatvominen päättyi ja syy selvisi. Helpotus! Synnytys viikolla 36+0 olisi mahdollinen , mutta leikkaamaan ei ruveta, sillä vauvan vointi on hyvä. Istukka sijaitsee siis totaalisesti kohdun suun edessä , enkä voi siis synnyttää ala-teitse. Ilman tätä viimeistä tuloksellista ultraa olisi käynyt synnytyksessä todella huonosti.

Sain diagnoosin ja minulla oli tosi hyvä olo. Sivuun mennyt synnytys ei harmittanut yhtään. Vihdoin tiesin mikä minulla ( ja vauvalla ) oli. Tiesin kuinka olen nyt hyvissä käsissä ja tiedän mitä kahden viikon päästä tapahtuu. Minulla on keisarileikkaus. Sain päivän , merkkasin sen kalenteriin ja jatkoin lepäämistä osastolla.

Päivät kuluivat hyvin , välillä vuosin enemmän ja välillä vähemmän . Istukka ei ollut kokonaan kohdussa vaan roikkui kohdun suulla joten siitä pääsi vuotamaan verta. Jos vuodin enemmän nukuin yöt sydänkäyrillä ja vauvaa seurattiin 24 / 7 . Tuolloin olin myös valmiina aina mahdolliseen kiireelliseen sektioon. Tiesin jo rutiinit vuodon alkaessa. Selästä auki oleva kaapu päälle, korut pois, paastolle ( tämä olikin se rasittavin juttu, nimittäin monia kertoja olin tunteja ja tunteja syömättä sillä _saatoin_ joutua sektioon any time) joku tippa suoneen jne jne. Sektio päätöksestä rentouduin kuitenkin ja päivät osastolla menivät mukavasti . Mieheni oli siellä vierailuajalla joka ikinen päivä. Pääsin kotiin vielä 36+6 , viikoksi, vietettyäni noin 2 viikkoa Naistenklinikan osastolla 42. Sain ihanaa apua ja tukea monilta hoitajilta ja ennen kaikkea yhdeltä super ihanalta kätilöltä tarkkailun puolella. Hänelle voisin lausua kiitoksia vaikka joka päivä. Tutustuin moniin tuleviin äiteihin , toiset voivat hyvin , toiset olivat tosi pahassa tilanteessa. Sain osastolla nimen General Manager, tsemppasin muita, näytin mistä saa vaihtovaatteita tai pesuaineita, kerroin missä on ruokalista ja juttelin mukavia. Huumorilla ja kovalla luonteellani jaksoin tämänkin yli.

Kotona käytyäni pesin vielä pikkuvaatteita valmiiksi, en saanut paljoa liikkua, mutta kotiolot todellakin voittivat sairaalasängyt. Kun sektio-päivään oli enää 2 yötä vuoto alkoi taas. Nyt minulla oli sairaalakassi valmiina ja sanoin , että pois ei tulla kun vauvan kanssa. Olin tarkkailussa viikonlopun jos minulle olisi liiennyt sektio-aika jo aijemmin...

Sinä sektio-aamuna 38+1 se sitten tapahtui. "Rea, otetaan vielä yhdesti käyrää" totesi kätilö . Kansliassa taisi löytyä vauvani sydämen jumputusta jo yli satametriä paperilla. Mutta otetaan nyt vielä. Mieheni oli saapunut jo aamulla synnärille. Ei, hitsi tää on se aamu. Ollaan mieheni kanssa oltu erossa viikkoja, odotettu ja ressattu. Vihdoin. Paino-arvio oli 3000g , tyttö täysi-aikainen ja kaikki valmista.

Spinaalipuudutus selkään, saattui, voin kertoa, mutta vain noin minuutin. Sitten kellistyin pöydälle makaamaan ja mieheni kera kameran viereeni. Toimenpide oli kerrottu minulle teoriassa ja nyt oli toiminnan aika. Olo oli kokoajan hyvä. Odotettiin , ei tuntunut missään. Noin viiden minuutin päästä ( nopeammin kuin uskoinkaan) kuultiin parkaisu. "Thats our baby " sanoi mieheni. Vauvaa näytettiin minulle ja vietiin viereen hoitopöydälle, jossa isi olikin jo mukana. Pian käärö tuotiin syliini. Rinnan päälle. Ai , että , en unohda koskaan. Vauva oli hyvä vointinen ja sai levähdellä siinä kaikessa rauhassa. Kaikki meni hyvin. Pian isi ja vauva lähtivät osastolle ja minä heräämöön verryttelemään jalkoja jotka olivat tunnottomana.

Pääsin osastolle ja vauva tuotiin luokseni. Tuona iltana tai yönä ei paljoa nukuttu. Tunne oli sanoin kuvaamattoman hieno. Vointini oli hyvä. Lääkettä sai sen verran kovissa määrin , että ei pitänytkään sattua. Seuraavana aamuna pääsin jo hyvin liikkellä ja suihkuun. En edes tarvinut täyttä määrää buranaa. Vauva oli vienyt minut menessään<3 Vaihdettiin vaippaa ja tutustuttiin, pestiin ja oltiin vaan.

Toisen yön jälkeen päästiin lääkärin tarkastukseen ja ylläriksemme lääkäri sanoi , että saadaan lähteä kotiin. Tyttö oli vajaa kaksivuorokautinen. Kaikki siis meni lopulta hyvin. Leikkaus onnistui suunnitelman mukaan, eikä kohtuun tullut mitään komplikaatioita. Minulla ei ole mitään riskiä saada etistä-istukkaa seuraavissa raskauksissa. Tyttö sai pisteet 10-10-10, synnyttyään keisarileikkauksella raskausviikolla 38+1.

Lähdimme niin tohkeissamme kotiin, että unohdin yhden asian! ( onneksi meillä oli vielä tytön painokontrolli samalla viikolla Naistenklinikalla joten ehdin asian hoitamaan) Nimittäin kiittämään jo tutuksi tullutta luottokätilöäni osastolla jossa olin ennen synnytystä. Vein tytön näytille toiseen kerrokseen. Tämmöinen täältä nyt tuli. Hoitajat olivatkin pyytäneet tyttöä näytille, kun niin kauan ja hartaasti sitä odotettiin. Komplikaatiosta selvittiin ja sydänkäyrän kirjoittaja oli nyt tässä :) Pian luottokätilöni tuli minun luokseni, asetti käden olkapäälleni ja sanoi " sinä olet tehnyt niin hienon työn äitinä " tuolloin onnen kyyneleet valuivat poskillani , tuore tyttö käsivarsillani , ei oo totta , joku kehuu minua äitinä jo nyt. Mutta tottahan se oli, nuo kolme viimeisintä viikkoa vauvalle kohdussa oli tosi tärkeää. Se , että noudatin hoito-ohjeita oli sitäkin tärkeämpää. Ja se , että jaksoin myös henkisesti asua sairaalassa , maata ja katsella seiniä, en edes tiedä mitä sanoa. Onneksi tämä kätilö tiesi. <3 <3

Tyttö syntyi painaen 2930g ja olleen pitkä 48 cm. Täydellisestä tytöstä on pian tulossa kaksi-vuotias neiti.

Halusin jakaa tarinani täällä teille monille äideille ja tuleville sellaisille. Kahden vuoden takaiset muistot pyörivät mielessäni tytön synttärin lähestyessä. Millainen synnytys-tarina sinulla on? Haluatko kertoa kommentti-osioon menikö kaikki niinkuin Strömsössä vai pääsittekö vakeuksien kautta voittoon :)

Rakas tyttömme Uudenmaan sairaanhoitopiirin pipossa ja kapalossa.

8 kommenttia:

  1. Ihana tarina! Ja melkein ollaan oltu samaan aikaan tuolla osastolla 42, ilmeisesti sinä olet tullut sinne noin kuukautta minun jälkeen. :) Tuttu paikka siis niin esikoisen kuin kuopuksenkin kohdalla, esikoinen on syntynyt rv 33 ja kuopus rv 36. Kaikki ei tosiaan mennyt kuin Strömsössä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, tuolla terveet pojat pomppivat patjalla yläkerrassa isänsä kanssa... <3

    Kokemusta on niin sektiosynnytyksestä kuin tavallisesta synnytyksestä, molemmat kokemukset hienoja ja ikimuistoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nelikakkosen osastosta tuli tuttu paikka , hyviä muistoja siis lopulta! Oikein tekivät kaiken minun kohdalla vaikka istukan sijaintia ei nähtykään aikaisemmin !


      Kiva että sinunkin kohdalla kaikki meni hyvin :)

      Olin sektioon ja toipumiseen enemmän kuin tyytyväinen ;)

      Poista
  2. Synnytystarinoita on aina kiva kuulla. Ne ovat kuitenkin sellaisia mihin me äidit pystymme samaistumaan :)

    Itsellä vähän sekavat tuntemukset synnytyksistä. Esikoisen kanssa minulla alkoi kivuliaat supparit jo kolme päivää ennen synnytystä, enkä saanut nukuttua tai syötyä. Siinä sitten väsyneenä ja voimattomana synnyttämään. Ja pitkä oli synnytyskin. Lisäksi kätilöstäkin jäi vähän ikävä fiilis. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. :)
    Neuvolassa sitten sanoivat toisen kohdalla ettei niitä kivuliaita suppareita tällä kertaa pitäisi tulla kun se oli vaan sellainen ensikertalaisen "juttu". No väärässä olivat, taas supisteltiin kivuliaasti kolme päivää ja yötä. Mutta tällä kertaa minulla oli aivan IHANA kätilö sekä kätilöopiskelija. Ja erittäin nopea ponnistusvaihe kruunasi kaiken.

    Tässä nämä näin lyhyesti kerrottuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla , jaan mielelläni myös toisen tarinani :)

      Supparikivuista en ole kärsinyt, mutta eiköhän palkinto ole kuitenkin aina sen kaiken väärti !

      Kätilöt osaavat kyllä olla niin monenlaisia , onneksi toisella kerralla sinullakin oli ihana ihminen auttamassa :)

      Poista
  3. Ihanasti kirjoitit! <3 tuttu osasto tuo 42 minullekkin,muistaakseni rv26 sinne jouduin itsekkin lähteä,onneksi pääsin kuitenkin jo muutaman päivän päästä kotiin ja kaikki menikin hyvin loppuun asti :)

    VastaaPoista
  4. kerro tää toinenkin tarina! :)

    Mulla on ollu 3 pitkää ja tietenki kivuliasta alatiesynnytystä, mutta ei mitään ihmeellistä niissä

    VastaaPoista
  5. jannike: joo varsinkin noin "alussa" on varmasti tympeää ja jopa pelottaavaakin jos jotain sattuu. onneksi sinullakin kaikki meni hyvin loppuun saakka. äkkiä nämä pienet kasvaa :)

    lotta: joo kerron varmasti toisenkin raskauden lopun ja itse loppuratkaisun :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3