26. marraskuuta 2013

Selätin , joulukuntoon 2013 - arvonta!



KUVA SELÄTTIMEN FACEBOOK SIVUILTA

Selättimen treeniohjeita ja vinkkejä linkistä. Tämä ihanan värikäs lauta on ehkä joulun suosituin lahjaidea. Minusta se on erinomainen etenkin naisten urheiluun, sillä treeni keskittyy selkään ( selkävaivoihin ) reisiin , peppuun ja kylkiin. Olen treenaillut saamallani laudalla nyt noin kuukauden epäsäännöllisen säännöllisesti ja voin kertoa, että farkut sujahtavat helpommin päälle. Minulla äitinä ei ole paljoa omaa aikaa liikuntaan, joten Selätin on helppo ja nopea tapa

Vaikka en kärsikään selkävaivoista tai liikakiloista, Selätin on juuri se mitä tarvitsen. Saan iltaisin pienen hien päälle lyhyellä kahdenkymmenen minuutin varvilla. Olo on treenattu ja mieli virkeämpi. Aluksi lihaksissa tuntui jomottelua ja jäykkyyttä niinkuin asiaan kuuluukin. Palasin liikuntaharrastuksen pariin, hieman venähtäneen kesätauon jälkeen.

Aloittelijoille ja vähemmän liikuntaa harrastaville suosittelen aluksi seisaalteen tehtäviä kierto treenejä. Myöhemmin mukaan voi yhdistää puolentoistakilon ( tai parin kolmen )  käsipainot. Käsiä voi pitää ylä-asennossa jolloin treenissä myös käsivarret saavat kutaa. Yksi haastava, mutta sitäkin tuloksekkaampi ( onko tuollaista sanaa edes ;) ) liike on mennä lankku-asentoon. Ole varpaiden varassa, kädet Selättimen päällä ja rullaa sivulta sivulle lautaa. Tässä liikkeessä riittää puolentoista minuutin sarja, jonka jälkeen voit taas tehdä seisten vaikka viisi minuuttia ja sen jälkeen taas tuota liikettä lankku asennossa, joka siis vahvistaa syviä vatsalihaksia ja näin ollen vie sinua kohti upeita tuloksia vatsan seudulla.

Olen jonkin verran seurannut Ostos Tv:tä ja vaikka tämä kovin kuullostaa pelkältä mainos puheelta, eikä tässä vielä kaikki - tyyppiä , olen aidosti tosi tyytyväinen saamaani kuntoilulaitteeseen. Niin ja vaikka minulla ei niitä selkäkipuja olekaan ollut, olen huomannut parannusta ryhdissä ja jaksaminen seisomatyössä on hyvää luokkaa.


Innostuitko? Haluaisitko kokeilla? Tai kenties voittaa tämän ihanan laudan jollekin ystävällesi joululahjaksi? Minun pikkuruisessa mamma blogissa on jo 80 rekisteröitynyttä lukijaa plus useita useita ihania anonyymejä, joten sen kunniaksi arvotaan yksi Selätin. Osallistut arvontaan kommentoimalla miksi juuri sinä haluaisit voittaa laudan? Tasapuolisuuden nimissä kaikille arvonnassa on yksi arpa. Anonyymit lukijat jättäkää nimimerkki ja yhteystiedot. Kaikille huimasti pontta urheiluun, liikuntaan, kilojen karistamiseen ja tietysti onnea arvontaan!


Arvonta alkaa heti ja päättyy ensi tiistaina 3.12. <3











43 kommenttia:

  1. Juuri täydellinen arvonta minulle!

    Mulla on nykyään aikamoiset selkäkivut tuon sylivauvan kantamisesta johtuen.
    Myös jenkkikset tarviis kyytiä ja olen kuullut selättimen auttavan siihen :)

    Teen myös seisomatyötä (kampaaja) joten ryhdin parantaminen auttaisi jaksamaan töissäkin paremmin :)

    Andsomethingdaily@gmail.com

    VastaaPoista
  2. No ikuinen itku seisomis/kävelytyön tuomista selkäkivuista :D Nyt on ollut parempaan päin selän kanssa, mutta kunhan palaan töihin tiedän tarvitsevani joko just tollasen selättimen, tai sitten vaihtoehtoisesti salikortin :D

    VastaaPoista
  3. Usein jää liikunta vähälle tässä arjen keskellä, tuohan olisi kätevä vaikka samalla kun seuraa lempi sarjaa telkusta :) Ja isännän selkä usein kovin kipeä istumatyöstä jos tämä olis pelastus siihen! :)

    VastaaPoista
  4. Haa vihdoinkin söpöltä näyttävä kuntolaite, ainakin kuntopyörään verrattuna ;) Pakko osallistua, jospa kohtalo haluaisi mun pääsevän kuntoon :D

    VastaaPoista
  5. Kuullut "laitteesta" pelkkää hyvää selkäkipujen hoidossa ja toiveena saada joulupakettiin :), jos jää kuitenkin käyttämättä alkuinnostuksen jälkeen ei vie paljoa tilaa kaapissa :)
    hilmanaiti@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Tää ois aika loistava joululahja miehelleni joka kärsii selkäkivuista. Keksin hänelle jo lahjan mutta hän arvasikin aikeeni ja käski olla ostamatta :D Eli nyt ei ole mitään joululahjaideaa.

    VastaaPoista
  7. Tämä olisi kyllä meille vanhemmille hyvä lahja, jos selkäkipuihin helpottaa niin miehelle tämä olisi kyllä hyvä. Mutta ennenkaikkea minulle, vielä on raskauskiloja tiputettavana.
    Mukana siis :)

    VastaaPoista
  8. Voi mä niin haluaisin tämän. Mahtava vekotin.
    Itselleni antaisin.

    VastaaPoista
  9. Voi tämä olisi juuri hyvä mun jumiutuneelle selälleni! Ehdottomasti mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Minulla on aina ollut selkäkipuja, vaivaan ei ole koskaan löytynyt selitystä, vaikka on tutkittu monesti! Vaivoja ei helpota 2v pojan ja 2kk tytön nostelut + muut touhut.. Selätin olisi huippu minulle ja sen hankkimista olen jo harkinnut jonkin aikaa, eikä haittais vaikka loput raskauskilotkin sen avulla lähtisi ;)

    jenniilepp@gmail.com

    VastaaPoista
  11. "Pelastusrengas" saisi kivasti kyytiä tällä vehkeellä, joten koetanpa onneani :).

    -Tuisku
    trmuimon@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Haluaisin päästä kokeilemaan auttaisiko/helpottaisiko Selätin selkävaivojani. Ja ihan myös hyvän kunnon ylläpitämistä varten. Kaverikin on suositellut hankkimaan, kuulema hyvä laite.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kotiäiti kuntoon, NYT :)
    jaana.haarala@gmail.com

    VastaaPoista
  14. tästä saisi motivaatiota kotona treenamiseen, joten mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  15. Eikä, mun viesti katosi :( No kuitenkin, äidilleni käärisin joululahjapaperiin tämän selättimen mikäli sen tätä kautta voittaisin!:) En jaksa uudelleen kirjoittaa kuinka äidistäni aiemmassa tekstissä kirjoitin, hän on ihana ihminen ja ansaitsisi selättimen itselleen joululahjaksi!

    maanjataivaanvalilta@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Olisi oiva apu kotona treenaamiseen vauvan syntymän jälkeen! :)

    mellamo.blogi@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Minulla on ollut selkävaivoja viimeiset 2 1/2 vuotta. Selkää on leikattu ja tutkittu monia kymmeniä kertoja. Vikaa ei edelleenkään löydy ja urheilu on täysin mahdotonta. 3vuotiaan äitinä nostelua on vielä paljon ja opiskelen myös alalle jossa fyysinen kunto pitäisi olla hyvä. Sopisi täydellisesti minulle! Helppoa mutta auttaa silti!
    janikakoivikko20@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Pariin kertaan jo selkä leikkauksessa olleena kolmatta en toivo. Jos tällä kuntoon tulisi niin oisin Happy mama :D titiina.lehtimaki(a)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Pariin kertaan jo selkä leikkauksessa olleena kolmatta en toivo. Jos tällä kuntoon tulisi niin oisin Happy mama :D titiina.lehtimaki(a)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kaverilla oon testannu ja kivasti selkä rupiaa naksumaan ku vähän pyörii :) ja peppiki tykkäs sillä vähän pyöriä ;) mukavaa joulunodotusta <3

    VastaaPoista
  21. Kaverilla oon testannu ja kivasti selkä rupiaa naksumaan ku vähän pyörii :) ja peppiki tykkäs sillä vähän pyöriä ;) mukavaa joulunodotusta <3

    VastaaPoista
  22. Kuntoiluun ei meinaa oikein löytyä aikaa eikä paikkaa ja kotona ei ole tilaa sen kummoisimmille välineille. Tämän kanssa saisin treenailtua olkkarissamme ja varmaan mieskin innostuisi :P Olen tällaista jo jonkin aikaa katsellut ja enemmän kuin mielelläni ottaisin kotiin!
    minuhno at gmail.com

    VastaaPoista
  23. tämä voisi olla tosi hyvä vahvistaja selän kuntoon, mikä on jo kerran leikattu.

    VastaaPoista
  24. Aina olen selkä vaivoista kärsinyt ja nyt selättimestä haaveillut,toivottavasti arpaonni suosii ja tää mamma saa selän kuntoon :-) -m legendaarinen_enkuli@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Selkäni on jumissa aina istumatyön takia, joten selättimelle olisi kyllä tilausta!

    evejaron@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana! Kotijumppailuun kaipaisin lisää tehoa. :)

    VastaaPoista
  27. Täällä kolmen lapsen äiti, joka ei ikinä ole ollut mikään jumppakärpänen. Selkä sökönä ja liikaa kiloja, voittaisinpa! leenakatariina( a) yahoo.com

    VastaaPoista
  28. Tulis mulle niiiin tarpeeseen :)
    harmaapipo@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukana arvonnassa! Kotijumppailussa Selätin olisi varmasti kiva!

      Poista
  30. raskauskiloja vois alkaa pudotteleen ;P
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Olisi mukava lahja äidille! Hänellä on selkäkipuja, ja tahtoisi saada itsensä liikkumaan ja kuntoilemaan.

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Kotikuntoilu on lempipuuhaani, mutta en omista muuta kuin jumppapallon. Selkäni on ajoittain myös kipeä, joten olisi varmasti huippu väline tuo! =) jessina.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. hei. olen aina ollut pyöreä ihminen vauvasta lähtien ja aikuis ikään saakka josta olen kärsinyt ajoittain monessa asiassa ja nyt tuleva leikkaus on saanut mut ottamaan niskasta kiinni, että saisin painoa pois ja tuloksia on tullut vähäsen vaikka se ei helppoa ole ja aika on rajallinen. olen aina toivonut tätä selätintä mutta varaa mulla ei ole ostaa uutta tällaista. joten toivoisin että onni suosisi joskus tänne jos selättimestä olisi apua laihdutukseeni ja riskit vähenisivät leikkauksessa sitä mukaa mitä painoa lähtee pois.
    täällä pidän peukkuja pystys että jos sattuisin voittamaan iki oman joululahjani ja uusi vuosi olisi toivottavasti parempi kilojen karistamisen kanssa josta hyvä mieli ja kiitos lahjoittajalle kuuluu siinä vaiheessa =) Nimimerkillä: toivottavasti uutta elämää kohden =) marski.hietala@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Nyt olis aika saada kuntoon alati kipuileva alaselkä ja mielellään saisi raskauskilotkin tipahdella hiljalleen ennen ensi kesää. karakatawandu@hotmail.com

    Heini

    VastaaPoista
  35. Tää olis niin loistava lahja ystävälleni joka taistelee selkäkipujen kanssa päivittäin! :)
    auroranjavaavinaiti(at)luukku.com

    VastaaPoista
  36. seisomatyön vuoksi olisi kiva kokeilla tuota laitetta
    tekisi hyvää myös kahvoillleni

    VastaaPoista
  37. Mukana!

    Minulla paukahti selkä -06 ja siihen ei sitten millään tahdo löytyä mitään,jolla sen saisi kuntoutettua :P Joten tätä mieluusti haluaisin kokeilla ^_^

    VastaaPoista
  38. Pakko saada! Tää menossa joulupukin listaan, mut oispa huippua saada aikainen joululahja ;) sigrid.sulg@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Tulisi tarpeen tähän raskauden jälkeiseen kiinteytykseen ja selän kunnossa pitoon. :-) -Anne

    VastaaPoista
  40. juuri synnyttäneenä odottelen taas aikaa millon voi alkaa kuntoilemaan. tämä uusi laite olisi kiva saada kokeiluun :) MS

    VastaaPoista
  41. Painonpudotukseen avuksi ja tueksi! :) -Elisa

    VastaaPoista
  42. Meillä tuon käyttö tekisi hyvää koko perheelle. Mies voisi hoitaa jumista selkäänsä, minä hävitellä jenkkakahvojani ja poika purkaa loputonta energiaansa..:-)

    -HappyEnd

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3