17. marraskuuta 2013

Suomalainen Raida


Lastenvaate merkki Raida nousi pinnalle viime keväänä mallistollaan Valo. Winter 13  mallisto on hetki sitten julkaistu. Mallistoon on kai tulossa vielä täytettä, mutta kollasissa värimaailmaa esillä. Ihastuin Raidaan viime kevään lapsimessujen jälkeen ja tuosta hieman myöhemmin ostin muutamia tuotteita tuolloin vastikään avatusta verkkokaupasta. 

Olen kuitenkin hieman joutunut pettymään kyseisen merkin kohdalla. Mustia peruspaitoja nimeltä Piki hankin tyttärelleni muutamia. Täytynee kuitenkin sanoa, että tämä kyseinen paita ei minua kyllä laadultaan vakuuttanut. Lindexin ja H&m:n perus trikoopaidat pesee Raidan paidan kestävyyden mennen tullen. Varsinkin nämä Lindexin puhvihihaiset peruspaidat ovat kestäneet paremmin kuin osasin kuvitellakaan, eikä tosiaankaan ole pelkästään päiväkodin varavaate hyllyssä niinkuin ensin kuvittelen kun niitä lähdin ostamaan. Varavaate hyllyyn päätyikin Raidat, sieltä seuraavaksi ne päätyi kirpparille muutaman hassun euron hinnalla. Raidan paitojen hinnat ovat aika korkeat sillä perus trikoopaidasta saa maksaa postejen kansaa yli 25 euroa, sillä eihän noita mistään marketista saa. Sen sijaan Lindexin paitoja saa kolme tuohon hintaan. Mitä Raidan paidoille sitten kävi? Sen varmaan jokainen lapsiperheen äiti tietää, musta ei ollut enää musta ja niin edelleen. Nyppypalloja oli pinnassa enemmän kuin sileää kangasta...

Raidan verkkokaupasta löytyy myös uusia leggareita paitoihin mätsääviksi pareiksi. Leggareista olen kuullut myös huonoa. Ei sovi ainakaan kauhean hoikalle lapselle ja muutoinkin ovat aika lörppänät. Siltikin minua kiehtoo nuo uudet värit. Varsinkin tuo kollasin keskimäinen paita. En silti mahda raaskia enää kokeilla? Poltettu oranssi on aivan upea väri! Värisävy on tuossa vauvan lakissa. Jospa löytäisin joltain muulta merkiltä, tuota ehkä ensi kevään suosituinta värisävyä? ;)

Etten aivan manaisi Raidaa, olen tykännyt heidän pipoista paljon. Napakat ja pesun kestävät. Sen sijaan ihmettelen miten trikoisia pipoja tulee tähän aikaan vuodesta ( vasta tai jo ) kaupan hyllylle? Raida hoi!

Iskeekö?


Ihanaa sunnuntai-iltaa. :)



11 kommenttia:

  1. En ole kuullutkaan aiemmin, mutta ei kyllä oikeen iskekään!

    Mukavaa Sunnuntai-iltaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen ihmetellyt missä juuri pinnalle pompahtanen merkin mainonta ja esim facebook sivut on ;)


      Kiitos , samoin :)

      Poista
  2. Toi pipojuttu on kyllä ihan tyhmä! Monella merkillä on vaikka mitä kivoja pipoja ,mutta kaikki tota samaa ohkasta kangasta :(

    Raidan vaatteet on kyllä tosi kivoja ,muttei tee mieli maksaa noin suuria summia jos laatu tosiaan on mitä on.
    Kiva ,että kirjotit näin rehellisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Niinkuin Riikkakin sanoi tuolla kommentissan , että trikoisella pipolla tarkenee nytkin vielä hyvin alulakin kanssa. Kyllä vain , mut jotenkin haluisin kauppojen hyllyille ajankohtaisempaa kampetta ;) Olisipa siis tullut kys merkiltäkin joitain kivoja neulospipoja :)



      Joo rehellisyys maan perii, ja tämä vain mun kokemus :)



      Ihanaa viikon alkua .

      Poista
  3. Joo tykkäisin, mutta laatu on ollut pettymys täälläkin. Musta pipo ei tosiaan ole enää musta...

    Kivaa viikkoa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaah , meijän mustia pipoja ei kai ole monesti pesty , vielä on jees ;) Mutta tosiaan aika heikkoja oli nuo edellisen erän paitulit ...



      Ihanaa alku viikkoa teillekin :)

      Poista
  4. Harmillista ja olisi niin kiva tukea ja ostaa suomalaista, toivottavasti parantavat laatua ja annetaan uudelle merkille vielä yksi mahdollisuus, Jooko? Pakko tilata pipo tai jotain että tiedän. Musta ohkaisia pipoja voi käyttää talvellakin, laittaa vaan merinovilla kypärälakin alle ja niin me niitä käytetään. Tietty kun tosi tosi kylmä niin paksummat lakit tarpeen.
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä , olisi todella ja helppoa ja nopeaa on tilata netistä varsinkin Suomen sisällä. Hmmmm...Minä vielä puntaroin , huomasitko bodyjakin oli, niitä ehkä voisin kokeilla :)


      Samoin Riikka ja muksut!

      Poista
  5. Minuun kyllä iskee nuo värit ja kuosit. Harmi jos laatu ei vastaa hintaa. Minä ostin ihan nimen vuoksi keltavalkoisen paidan tytölle keväällä ja ainakin se on pysynyt tosi hyvänä pesusta toiseen. Ei ole mielestäni haalistunut tai nyppyyntynyt. Toki vaaleassa värissä haalistuminen ei juurikaan näy, toisin kuin mustassa. Hinta on kyllä sellainen että saisi olla laadukasta. Olisi mukava ostaa lapsille kotimaisia vaatteita, niin moni kotimainen merkki kun on siirtänyt tuotantonsa ulkomaille lähivuosina, mutta jos laatu ei ole hyvä, ei kyllä meidänkään kaappiin montaa vaatetta eksy j aika moni ennen kotimainen onkin jo jäänyt pois ostoslistalta laadun heikkenemisen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilläkin oli se kelta- valkoinen paita , kesti kyllä kieltämättä paremmin kuin musta, mutta joku muu kai sitten kuitenkin haalisti / harmaannutti / vörjäsi paitaa :(

      Nimenomaan tuohon hintaan pitäisi kestää , olen valmis laadusta maksamaan.

      Poista
  6. Kuulin, että materiaalitoimittajaa oli tälle erälle vaihdettu, joten laatu on parantunut. Ostin sen oranssin pallopaidan pojalle, ja tykkää kovasti! Vielä on pysynyt hyvänä! Talvipipoihin kaipaisin mäkin lisää valikoimaa!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3