9. joulukuuta 2013

Uudet talvikengät // Crocs

Ystäväni Juuli postasi hetki sitten suloiselle S pojalleen hankkimistaan kengistä. Nimittäin Crocseista. Ihastelin kenkiä kuvista ja pian klikkailin muutaman nettikauppaan lukemaan lisää kengistä. Kenkien keveys, laadukas pitävä pohja, sekä helposti puettava malli saivat minut kiinnostumaan ekaa kertaa oikein kunnolla Crocseista. Molemmilla lapsilla on tällä hetkellä tosi lämpöiset Anguluksen talvikengät , mutta ne ovat vielä turhan kuumat pluskeleillä. Anguluksissa on veden pitävä pinta, mutta peruskengälle ainakin Tytöllä oli tarvetta. Sellainen kenkä joka suojaa loskalta, sateelta ja pitää vieläpä pakkastakin, olihan ne pakko saada. Suuntasin Helsingin keskustassa olevaan Crocs storeen ja pian molemmille pirpanoille oli kengät pussissa. Kahden parin ostaja sai toisen parin puoleen hintaan, kannattaa siis olla kahden lapsen äiti tai muuten vaan hamstraaja.

Kotona kokeiltiin tietysti heti uusia töppösiä. Tyttö tykkää kotona pitää perus avonaisia Crocseja, ne on myös helppo pukea tai ainakin riisua itse. Jos vaan malttaa. Kuvaan Tyttö ei ehtinyt, mutta lupaan palata asiaaan ulkokuvien ja käyttökokemusten selvittyä.

Kiitos siis vielä Juulille, kymmenen pistettä suosittelusta!







SHOES/ CROCS LEGGINS / POLARN O. PYRET SHIRT / MINI RODINI 

Muutama askel on jo otettu, pian näillä juostaan? Onko teillä kokemuksia? Olisi kiva kuulla vinkkejä jostain toisestakin Crocsin mallista? Kumpparit? Niitä on ainakin monet kehuneet...


Ihanaa viikon alkua kaikille!

18 kommenttia:

  1. Meillä on nyt ollut käytössä kumppareissa vaan Crocs. Ihanan kevyet ja tarpeeksi leveä malli kuopuksen räpylään :) Suosittelen siis kumppareita myös testaamaan. Varsinkin se tavallinen malli. Esikoiselle ostin tyttömäisemmän, korkeamman mallin mutta niissä oli hankala kyykkiä. Eli se perus kumpparimalli saa meiltä pisteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niistä olen kuullut hyvää, pitänee kokeilla kevään korvilla. Kiitti vinkistä !!

      Poista
  2. Ompas hienot <3 Meilläkin kumppareina Crocsit, toimii hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä on pakko kumpparit hankkia seuraavaksi ;) Niitä niin suositeltu ja ainakaan Bisgaardit ei olleet kummoiset vaikka ulkonäöstä pidänkin niissä. <3

      Poista
  3. Meillä on pojalla justiin tuo sama malli käytössä, ja ollaan kyllä kovasti tykätty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vai !! Vau mikä sattuma taas ;) Hei onkin pitänyt sanoa , että sulla on upee joulukalenteri menossa :)

      Poista
  4. Meilläkin isommilla lapsilla nämä. Etenkin kaksivuotias pääsee näillä toooosi kovaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Meilläkin kaksivuotias tykkää kengistään paljon :) Niin ja lujaakin pääsee. On kyllä kivat popot nämä.

      Poista
  5. http://elinamaista.blogspot.fi/2013/11/candy-pink-boots.html Mun blogista löytyy postaus Crocseista, meillä on Crocband Gust Boot-malliset Hello Kitty-bootsit (E saa ne itsekkin puettua ja riisuttua mikä onkin tosi hyvä juttu! Kenkien pohjat on myös hyvät eli ei ole liukkaat, kovemmilla pakkasilla tosin ei olla näitä testatttu..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulempas kurkkimaan ;) Milloinhan meijän neiti alkaa vaatia Hello Kittyä? ;) Pinkkiä toivoo jo useasti päällensä, paitoja jne. Tosin tykkää hulluna myös autoista :)


      Katsotaan miten pakkasten tullessa käy :) Sitä odotellessa..

      Poista
  6. Meillä on kaikilla ollu (ja on nytkin) Crocsit käytössä ja ollaan tykätty! Mulla on kahdet talvikengät, Sisulla yhdet ja Sirpalla kahdet. Mun toiset ja Sisun kengät on viime talvelta ja on vieläkin siistit:) kumisaappaat on ihanan kevyet ja kestävät. Sirpalle ei mennyt enää tosin tossa keväällä saappaat varresta, mutta eiköhän sääri ole taas sutjakampi;D Sisullakin menee paksuun sääreen hyvin, joten on vaan pienien koossa tiukat varret:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo , mäkin ihastelin niitä naisten jalkineita. Jotkut avokkaat ois kiva kesäksi ;) Kuulemma niin hyvä lesti , et jaksaa mennä vaikka lasten kanssa :DD

      Poista
  7. Meillä on ostoslistalla pojalle nämä crocsit. Itse ostin Crocsin talvikengät viimesyksynä (tämä sama mutta aikuisten versiona) ja ovat ihan parhaat. Paljon lämpimämmät kun perus goretex karvakengät ja paljon mukavammat jalassa. Ainoa miinnus on se että liukkaalla kelillä ovat vähän liukkaammat kun muut kengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau , on siis hyvät jalkineet tullut hankittua, kiitos kaikkien suosittelijoiden ymm <3



      Ihanaa viikon jatkoa mussukoille.

      Poista
  8. Meillä on nämä samat pojilla ja ollaan tykätty kovasti! Tuo Crocsin kumimateriaali tuntuu eristävän hyvin kylmää, toisin kuin tavallisten kumppareiden materiaali, ja vaikka nyt on ollu välillä melkein kymppi pakkasta niin jalat on pysyneet lämpiminä. Minäkin liputan näiden puolesta enkä varmaan enää tule goreja hankkimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en oo oikeeen koskaan tykännyt Goreista. Nää on kyllä ihanat ja toivotaan että eristää kylmää :)

      Poista
  9. Näin nää kengät teillä tosiaan Instagramissa ja arvaas mitkä juuri tilasin 2 vuotiaallemme.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi , kerropas sitten mitä tykkäsit :)

      Poista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3