22. helmikuuta 2014

Päivän asussa keikistelee tunikaan hullantunut neiti


Ihanan, värikkään, rennon, mutta joksenkin arkivaatteita juhlavamman Vilkku tunikan näet täältä. Tytön mittoja en ihan tarkkaan tiedä, tuntuu juuri tällä hetkellä, että osa vaatteista on käymässä pieneksi. (Mitä ei ole tapahtunut hetkeen). Neitokainen on 2,5v, ja käyttää kokoa 104. Tunika on kivan napakkaa matskua. Väri-iloittelu on painettu valkoiselle pohjalle. Hihoissa on kivasti ommeltu taitto ja pituutta on takana enemmän kuin edessä. 

Asuun yhdistettiin Po.pin ihan perus sukkikset. Väri on luonnonvalkoisen vivahteinen ja jarrut pohjassa helpottaa menoa :) Po.pin sukkikset on aika reilua kokoa ja niistä meillä onkin koko 86/92 käytössä. Nämä sukkikset kestää yleensä aina poikkeuksetta esikoiselta kuopukselle ja hinta taitaa olla kympin pintaan. Tämä väri on kevät kauden uutuuksia, niinkuin myös itse tunika.






Asu on ennen kaikkea rento. Helppo pukea ja riisua. Marimekko ja Po.p ovatkin molemmat meidän luotto merkkejä, jos joku ei ole vielä bongannut. Sanottakoon vielä sukkahousuista, että esimerkiksi H&M:n sukkiksiin verrattuna ero on kuin yö ja päivä. Näissä suosimissani merkeissä laatu korvaa määrän <3

Ihastuitteko?


12 kommenttia:

  1. Suloinen tunika ja ihana pikku neiti :) Itse olen kans huomannut että PO.Pin sukkahousut kestää pesusta toiseen, kun taas monen muun merkin ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ja näissä sukkiksissa jämäkkä istuva malli, mut varmana miellyttävät päällä, ei jää makkaraa pulskemallakaan lapsella :) Ei paina ei purista. Pesusta toiseen tosiaan mennään.... :)



      Kiitos <3

      Poista
  2. Popin sukkiksista tykätään täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on parhaita, ja se on ainoo malli joita olen hankkinut pojallekin :) Toki enimäkseen ne on alukerrastona, mutta kyllä se joskus niillä kirmailee koko päivän, vaikka iso kundi jo onkin ;) Popin sukat on kans tosi jees ;) <3

      Poista
    2. Mun mielipide on, että kyllä poikakin voi käyttää sukkahousuja ihan hyvin kouluikään asti. Jotkut jaksaa aina kauhistella sukkahousuja pojilla, mutta nehän on vain kalsarit ja sukat yhdessä.

      Poista
  3. Tosi hyvin sopii teille ja kiva on;)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan näköinen tytön päällä tuo tunika.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3