12. huhtikuuta 2014

Terkut lapsimessuilta

Ensin haluan kiittää kaikkia enemmän ja vähemmän tuttuja jotka tulitte moikkaamaan meitä. SiniSatuSonja  oli aivan upeaa nähdä livenä. Satu, musta tuntui ihan kun oltaisiin tunnettu jo pitkään :) Niin ja kiitos kaikille jotka moikkasitte meidän kahta pientä muksua ja kenties ihastuitte heidän kiharoihin <3 Olen niin iloinen teidän kaikkien kommenteista. Ystäväni ja Vauvakuumeilua blogin kirjoittaja, palaa varmasti myös ihanien kuvien ja tarinoiden kera. Messumeno oli mitä parhain. Kiitos myös Gugguun väelle kun kutsuitte meidän perheen mukaan messuille <3

Lapset olivat nukkuneet huonosti, eikä aamiainen oikein maistunut, aikataulusta oltiin myöhässä, kunnes mieheni muistutti, että tämähän on vapaapäivä. Ruuhkaa ei onneksi ollut kun lähtiessä ja taaperotkin jaksoivat hyvin. Pienempikin jaksoi kahteen saakka, vaikka loppuajasta viihtyikin vaunuissa ja vihelsi välillä äidin peliä poikki :) Tytölle löysin ihanan tyllihamosen (josta lisää myöhemmin) ja Pojalle jotain ihanaa yllättäen Gugguulta. Lelutorejakin kierreltiin ristiin rastiin, mutta ei ostettu mitään sen kummempaa.

Enimäkseen päivä oli kuitenkin lasten. Laitteesta ja kojusta toiseen. Suokkariksi nousi paloauto, josta lasketteen liukumäkeä ainakin kolme kertaa. Trampolinin menoa vain ihmeteltiin ja karuselli meni hurjan lujaa. Ruokapaikkojen tarjontaan oltiin mieheni kanssa hieman pettyneitä, ei ehkä löydetty mitään fänsympää, vai oliko siellä edes. Pizza Hut ja Hese kierrettiin kaukaa, mutta napattiin lihapullat ja muusia, mikä ei kyllä siinä vilskeessä uponnut lapsille.

Tässä kuvia päivästämme.

















Nuo KIDDO lehden sponssaamat tarrat lapsen nimellä ja vanhemman puhelinnumerolla oli kyllä ihan must have , sen verran hurjaa oli meno lapsilla :) Illalla tehtiin kanaa kermakastikkeella ja pian Cola vaihtuu yhteen kylmään siideriin.


Ihana päivä <3

14 kommenttia:

  1. Ootteppa ollu söpöinä liikenteessä! Ikävä <3

    VastaaPoista
  2. Mukavanoloinen päivä =))) ja voi mitä ihania giggarapäitä ♥

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania lapsia kyllä :) Pikamoikat niinsanotusti, törmätään taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kiire oli kova, mut oli ihanaa nähdä teitä monia screenin sillä puolella olevia <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. :) Teidän tytöllä oli varmaan hurjan hauskaa <3

      Poista
  5. Ihania kuvia ja mukavankuuloinen päivä :). Kyllä aina vähän harmittaa, että jää näistä pk-seudun riennoista ulos, kun matka on niin pitkä. Ehkä ensi vuonna ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tänne nopsaa pääsee, oli kyllä kivaa, ensi vuonna varmasti lapsille taas ja taas enemmän kaikkea kun ovat taas vuoden isompia :)


      Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  6. Ihana nuttura sulla :) ja noi kkikkarapäät<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mulla on nuttura joka päivä , joskus hyvin joskus huonosti. Oon laiska pitämään hiuksia auki, vaikka kivat ne olisi silleenkin. Lasten hiuksista olen kade ;) <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Musta tuntuu , että näin perjantaina sinut Sisun kanssa? Sulla oli upee vauvamasu ;) olin silloin yksin kiireessä ;) muuten oisin tullu nykimään hihasta <3

      Poista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3