8. heinäkuuta 2014

KAKSI VUOTTA JA YKSITOISTA KUUKAUTTA

Otsikko kertoo kuinka kauan olen aikasta tarkalleen ollut äiti. Uskomatonta, ettei vajaa kolme vuotta sitten tiennyt yhtään mitä tuleman pitää. Vauva syntyi ja elämä oli vauvan kanssa ja perheenä täydellistä, pian toinen ilmoitti tulostaan, eihän tuollaista kukaan osaa ennustaa <3 Ennustaja-eukko voisi joskus kyllä valaista minua monessakin asiassa, mutta ehkä parempi näin, kaikki tapahtuu ajallaan...

Willa Foxin Satu innoitti minua tähän postaukseen, millaisia pieniä meillä on? Ja päätin hieman kertoa vajaa kolmevuotiaastamme.

Hän puhuu lähes kokoajan, juttelee myös veljelleen ja jakaa huomiotaan pienemälle sisarukselleen. Joskus kysyn mitä te oikein juttelette, johon neiti on opettanut veljensäkin nauraa räkättämään lujaa. Hän rakastaa veljeään, jakaa pusuja ja huolehtii milloin zäki herää ja syö. Tietysti temperamentikkomme osaa olla myös jääräpää, kiusoittelija ja hiuksista repijä...

Tykkää eläimistä, junista ja junaradoista, lentokoneista, nukkeja ja pehmoleluja hoivataan harvemmin, tärkeät tavarat vaihtuvat usein...

Rakastaa piirtämistä, maalaamista, tykkää laulaa, osaa lauluja kolmella kielellä, mutta tahtoo aina valita mitä äiti laulaa, tai sanoo älä laulaaaaaa!!

Halii suukottaa isiä ja äitiä, on todella riippuvainen vanhemmistaan <3 Pärjää päiväkodissa hienosti, vaikka onkin ryhmänsä nuorimpia.

Ajankohtaista on kysellä joka päivä, milloin täytän kolme ja minusta tulee iso.







On kaikki ruokainen ja juomainen, tykkää kaikenlaisista vaatteista ja pukemisesta, rakastaa huiveja, aurinkolaseja, pipoja, hattuja <3



Ps. Silmääni suht tylsiä tällaiset sisäkuvat, sillä kamera on/olisi täynnä kesää :) Mut oli pakko jakaa nämä supercoolit muikistelut <3 





















4 kommenttia:

  1. Ihana tyttö teillä ja oli paljon tuttuja juttuja mitä luettelit :) Eikä sisäkuvissa ole mitään vikaa, supercooleja kuvia todellakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Joo kyllä sisäkuvatkin on kivoja, meillä tyttö tykkää myös hulluna , että häntä kuvataan :) <3



      Hauskaa päivää!!

      Poista
  2. Kuin meidän poika 1v.10kk ;) Paljon samaa: mielenkiinnon kohteet samat, halija/pussailija ja erittäin temperamenttinen.
    Onko itellä uhmaa? Onko ollut uniongelmia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uniongelmista on tosi tosi kauan :) uhmaa ei ole , päättäväisyyttä ja rajojenkokeilua! Juuri päästiin vaipoista eroon vuhuuu !!!

      Poista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3