3. lokakuuta 2014

Esikoisen äiti umpikujassa

Minusta on aina jotenkin kivaa aloittaa uusi kuukausi, uusia suunnitelmia kalenteriin ja siitä se sitten lähteekin. Kuun ensimmäisenä päivänä kalenterissa oli Tytön VaSu keskustelu. Juttua esikoisestamme riitti omahoitajan kanssa päiväkodilla melkein puolitoista tuntia. Paljon kyseltiin vanhempien toiveita kasvatukseen, mutta vaikea on jotenkin esikoisen kohdalla antaa suuriin kysymyksiin vastauksia saatika ohjeita. Tyttö tykkää olla päiväkodissa. Hän jää hoitoon mielellään, mikä on yksi tärkeimmistä asioista ainakin äidin jaksamisen kannalta. Hän on aina mielellään kokeilemassa kaikkia ryhmänsä puuhia. Puhe on kaksikielisyydestä huolimatta 3-4-vuotiaan tasolla. Tarinoi, kysyy ja vastaa. Sanavarasto on kuulemma hurjan laaja, itse sellaista asiaa on vaikeaa arvioida. Tyttö on ketterä ja tykkää piirtää, maalata, askarrella, mikä ei tietystikkään tullut minulle yllätyksenä...





Sitten vaikeampaan aiheeseen, nimittäin puremiseen, tönimiseen, hiekkaa toisten päälle kaatamiseen, lista on loputon? Tyttö on ryhmänsä riiviö. Toisaalta hän osaa pitkin päivää olla kiltti, omaa kuulemma erittäin hyvät pöytätavat ja osaa olla kohtelias. Mutta mitä tapahtuu taas nurkan takana? Uhma alkoi kunnolla elokuun puolessa välissä, ja tuon tuosta olen joka päivä saanut kuulla kuinka Tyttö on hyökkinyt muiden lasten kimppuun. Tilanne on kiusallinen, mutta kuuluu kuulemma ikään, tähän ikään? Tämä on meidän neidin ensimmäinen kunnon uhma, tai aika, jolloinka Tyttö selkeästi uhmaa käskyjä, neuvoja jne.. Kolmevuotiaan kyky ilmaista tunteitaan, ei välttämättä ole vielä kehittynyt riittävästi, jotta neiti osaisi kertoa täysin avoimesti tunteistaan, siksi hän puree ja sillä elein saa varmasti äidin, kuin muidenkin aikuisten huomion? Tiedän, ettei hän pure enää ylä-asteella, mutta nämä muutamat viikotkin tuntuvat ikuisuudelta, varsinkin silloin kun miettii milloin tämä loppuu?



Esikoisen kohdalla äitiys ei ole aina helpoimmasta päästä, mutta näillä mennään! Lähes neljä vuotta on kulunut siitä kun tulin ekaa kertaa raskaaksi, neljä vuotta! Tuolloin kärsin elämäni pisimmästä ja pahimmasta darrasta, yökötti, väsytti, ruokahalukin meni muistaakseni. Kaikki oli uutta ja mullistavaa! Sitä googlaili kaikenlaista turhaa ja tyhmää sekä olin hyvin epävarma neiti neuvolan penkissä. Jännitti ja odotti, heikotti, kivisti, oli outoa, oli ties mitä. Muutokset kropassakin taisi kauhistuttaa!  Onneksi en enää koskaan ole ekaa kertaa paksuna! Mutta ihan niinkuin silloin raskaanakin, yhdessä rakas tyttöni, yhdessä pakettina, me selvitään mistä vaan ja opitaan kyllä!

Positiivisin askelin eteenpäin. Äitinä ei voi luovuttaa koskaan. Ja niin, ihanaa uutta kuukautta jokaiselle lukijalle, uusille tervetuloa mukaan! Vaikka blogini on pääosin hyvin kevyttä luettavaa ja niin sanottua äitin hömpän pömppää, on joskus välillä ihan ookoo avautua vähän aremmistakin aiheista, ehkä ruudun sillä puolen joku jolla on samanlainen uhmaaja ja rakkauspaketti?



7 kommenttia:

  1. Meidän tytöllä oli tommonen vaihe n. 2vuotiaana,aika nopeasti meni ohi. Nykyään 6v hänellä on tosi paljon kavereita, eskarissa hänen seurastaan tapellaan yms. Syy: hän on kuulemma niin kiva kaveri eikä hauku ikinä muita...Näin kaverit ovat kehuneet häntä. Hyvät käytöstavat kunniaan:)...Muista että sää itse olet suurin esimerkin näyttäjä. Kyllä se teidänkin tyttö tosta vielä oppii tavoille:). Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Heippa anonyymi, kiitos kommentistasi <3

    Jep, kyllähän minä itseni tunnistan monista uhmakkaista lausauhduksista mit' tyttöseni nakkelee, mutta kovin ollaan yritetty mieheni kanssa panostaa käytökseemme ja yleensä hoidetaan se puoli kunnialla. Hyviä piirteitä löytyy jo tytöstäkin... Uhma, tai näin paha uhmaaminen ja toisten satuttaminen alkoi ihan yht äkkiä, joskus 2-vuotiaana meillä ei tosiaankaan tarvinnut "jäähyttää" hempeää ja rauhallista tyttöä... Nyt sitten on tuli irti :O Paljon olen nähnyt ja kuullut vastaavasta... Onneksi pitäisi olla ohimenevää... Kiitos siis tsempeistä!

    VastaaPoista
  3. Uhmailu kuulostaa tutulta. Meillä se ei kohdistu muihin lapsiin, mutta meille vanhemmille kiukutellaan ja huudetaan välillä melkoisesti. Huh, kyllä pieneen miehenalkuun mahtuu välillä kiukkua! Varmaan sielläkin uhma on ajoittain niin häkellyttävä olotila lapselle ettei tiedä keinoja purkaa oloaan - jotkut sitten purevat, lyövät, toiset huutavat tai heittelevät tavaroita. Tsemppiä suuresti! Vielä se ohi menee :) Näin ainakin täällä toivotaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ei kohdistu aikuiseen ollenkaan, mitä enemmän on aikuisia läsnä sen kiltimpi kaveri... Huomaa ihan siitä, että ruoka maistuu normaalisti kun olen pöydässä mutta jos poistun niin nipistetään vieressä istuvaa veljeä.. Tavaratkaan ei lennä täällä, sillä tyttö on hyvin tarkka tavaroistaan :) Tosin aikuista ei aina kuunnella, mutta kyllä välillä kerron jos jonkinlaista tarinaa kuinka muihin lapsiin sattuu, kuinka ne itkee, kuinka sitä ja tätä, että huomaan tytön miettivän tekosiaan... Ehkä hänkin pian suoristaa mutkansa matkassa... ja sitten kohti uutta?


      Ihanaa viikonloppua Anne!

      Poista
  4. kyllä varmasti menee ohi! Sehän on tärkeintä että asiaan puututaan. Ilmeisesti lapset ovat tosiaan usein väkivaltaisimmillaan noin 2-3 vuotiaana.. Meilläkin tyttö oli vasta vähän ennen kuin täytti kolme niin "väkivaltaisin". Heitteli leluilla muita lapsi ja töni välillä. Mutta ohi se meni noin neljässä kuukaudessa kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tämä tosiaan on ohimenevää... :)

      Kyllä, oon koittanut puuttua mahdollisimman rauhassa tilanteeseen, koittaen selittää lapselleni, kuinka toista sattuu, ja yleensä päädytäänkin anteeksi pyyntöön, silti tää on aika rasittavaa välillä, mutta ymmärrettävää silti jotenkin... <3

      Poista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3