17. marraskuuta 2014

Puetaan ja minä itse

Ei saa auttaa, ei tietenkään. Nimittäin ainakaan pukemisessa. Mutta sehän on selvää, että reilu kolmevuotias haluaa tehdä kaiken itse. Hän suunnittelee kuinka lähtee pihalle ilman äitiä. "Äitin pitää vielä pitää sinua silmällä..." Olemme kuitenkin harjoitelleet kotiin tuloa yksin niin, että äiti hyppää hissiin ja tämä taapertaa portaita itse ylös, sitten olen kotona odottamassa kun mun iso tulee kotiin :) Onhan se hienoa kun huomaa lapsen itsenäistyvän, kannattaa vaan muistaa varata kaikelle aikaa. Kiireessä on hyvin haastavaa koittaa muistaa antaa toisen tehdä kaikki itse, mutta jos hyppään puikkoihin niin auta armias mikä sota.
 Ehkä kuukauden päivät sitten kirjoittelin taaperosta joka on se purija. Päiväkodissa Tyttö oli kuulemma tuon tuosta hyökkinyt toisten lasten kimppuun, purrut ihan syyttä suotta ja oli muutenkin umpikujassa itsensä kanssa... Ja niin oli äitikin tai siis molemmat vanhemmat. Pureminen ja uhmaaminen alkoi elokuun lopulla. En käsitä tarkkaan mistä pureminen ja uhmaaminen johtui, mutta epäilen ryhmämuutoksia päiväkodissa, uusia hoitajia (??) tai sitä kun Tyttö opetteli samaan aikaan täysin kuivaksi. Nimittäin lokauun lopulla ajan mentyä eteenpäin, yövaipastakin oli jo ikuisuus aikaa, kaikki on alkanut taas rullaamaan kuin itsestään. Olisin nimittäin todella kummissani jos Tyttö nyt yhtäkkiä purisi tai tekisi tarkoituksellisesti pahaa toiselle lapselle.
Kaikki kääntyi noin kolmisen viikkoa sitten, olimme päiväkodista poissa pitkän viikonlopun, muistaakseni neljä päivää. Seuraavat hoitopäivät olivat hyvin lyhyitä ja niistä tultiinkin kotiin puhtain ja kiltein paperein :) Sama rata on jatkunut koko marraskuun, Tyttö on ollut reipas ryhmäläinen eikä ole kiukutellut kotonakaan. Viikkoon on mahtunut ehkä pari, oikeasti kaksi yhteentörmäystä vanhemman tai velipojan kanssa ja se siinä. Ennen tuli oli irti ko-koajan! Kävimme juhlimassa myös ystäväni lapsen synttäreitä tämän kuun alussa, siellä lapsia oli paljon, isompia ja pienempiä eikä ketään hän repinyt tai purrut, päinvastoin!
Nyt ymmärrän paremmin pienokaisia. On vaikeaa olla umpikujassa, lapsetkin stressaantuvat, eikä tunteita aina osata näyttää. Uhman aikana, luulin jo hetken, että lapseni lapsuus menee EI-sanaa kuunnellessa, mutta niin se vaan pahin meni ohi, ainakin hetkeksi.
 Pitää muistaa tukea ja kannustaa, olla  läsnä ja ymmärtää. Äidin raivoamisella, tiuskimisella ja lapsen ainaisella jäähyttämisellä ei ainakaan meidän perheessä voita mitään!
Ja niin kohta päästiin matkaan, kaikki valmista uuteen viikkoon, Maanantai on toivoa täynnä ja niin on kalenterinikin. Palaan silti pian!


<3: Rea

1 kommentti:

  1. Kausia tulee ja menee :-) Ihana tyttö ja ihana haalari! ♥

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3