5. joulukuuta 2014

NUKKETEATTERIIN?

Miltä kuullostaa? Yhteistä aikaa, iloa ja elämyksiä. Kun nukketeatteriin ja satumaailmaan yhdistää musiikin ei voi kun olla hauskaa! Meillä molemmat lapset tykkäävät kuunnella satuja sekä hyvin tärkeää on myös musiikki, tanssi ja tarinoiden kautta oppiminen. Runoilujeni, loruttelujen ja lauleskeluni myötä molempien lasten sanavarasto on rikastunut varhain ja aina jompikumpi, ellei kuorolaulu on äänessä. Eli mikäs sen kivempaa kuin istua ( ja välillä ehkä riemusta hypähdellä) nukketeatterin penkkiin!

Lapsille suunnatut harrastukset googlettelen yleensä netistä ja päädymme sitten yleensä tutustumaan milloin mihinkin.  Helsingissä ja täällä pääkaupunkiseudulla kun on hurjasti tarjontaa hyvin moneen lasten toimintaan. Ilokseni Nukketeatteri Sampo otti meihin yhteyttä ja kutsui koko poppoon nukketeatteriin. Nukketeatteri jättää varmasti monta hienoa muistoa lapsille ja ennen kaikkea perheen yhteiset elämykset ovat upeita!. Nukketetteri Sampon väki kertookin kotisivuillaan kuinka perheet usein palaavat katsomaan tuttuja suosikkeja vuodesta toiseen.





Kohta vielä listausta tällä hetkellä pyörivistä näytöksistä, mutta sitä ennen tsekkaathan tosi ihania joululahjaideoita Sampon puodissa. Me saatiin lapsille Tohelon ja Torvelon joulukalenteri Dvd. Levy on kyllä täynnä mukavia joululauluja, joulun odotuksen fiiliksiä, hassuja seikkailuja. Tämä sopii katsella osissa tai vaikkapa pyörittää kerralla läpi jouluaattona :)

Nukketeatterin jouluisen ohjelmiston näet linkistä :) Joulu tulla jollottaa -esitys on ehdottomasti vielä ehdittävä näkemään. Näin se vaan äitikin herää joulun odotukseen ihan uudella sykkeellä. Esityksessä saa laulaa mukana! Joulu tulla jollottaa - nukketeatterikonsertti on ollut lasten ja aikuisten suosikki jo 17 vuoden ajan  Vielä on paikkoja vapaana, mutta kannattaa olla sukkela varauksien kanssa. Verkkosivuilla on selkeät varausohjeet ennakkolipuille. Lahjalippujen ostaminen onnistuu myös kätevästi netistä. Ihan pienet pääsevät näytöksiin ilmaiseksi sekä koko perhe, mummut ja vaarit, vauvat ja nassikat ovat tietysti tervetulleita nukketeatteriin. Tämä viihtyisä teatteri sijaitsee Helsingin Puotilassa, mutta esityksiä järjestetään säännöllisesti myös muualla ja tilauksista jopa lasten tapahtumissa sekä päiväkodeissa.

Ja lopuksi vielä aina niin tykätty arvonta! Nimittäin, Nukketeatteri Sampo haluaa ilahduttaa kahta onnekasta ilmaislipuilla ( paketissa kaksi lippua!) . Kommentoi alle kommenttiboksiin, miksi juuri sinusta, teistä, teidän lapsista olisi ihanaa päästä Nukketeatteriin? Tykkäättekö tekin antaa tai saada jouluna lahjoja, joista riittää muistoja, ihmetystä, iloa, elämystä hyvin pitkäksi aikaa? Muistakaa anonyymit jättää yhteystietonne kommentin mukaan :) Arvonta päättyy 10.12.2014 kello 21:00.


POSTAUS TOTEUTETTU YHTEISTYÖSSÄ NUKKETEATTERI SAMPON KANSSA.


4 kommenttia:

  1. Kiva arvonta, ehdottomasti mukana! Olisipas kiva päästä lasten kanssa nukketeatteriin, sillä täytyy tunnustaa etten ole itse käynyt koskaan tuollaisessa ammattilaisryhmän järjestämässä nukketeatteriesityksessä. Elämystä olisi siis varmasti tiedossa niin lapsille kuin äidillekin ;)

    P.S Ihanat nuo Papun punaiset pökät!

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta ja mukana ollaan! ♥ Me ollaan käyty kyseisessä nukketeatterissa pari vuotta sitten kun poitsu oli 2v, mutta ainakin silloin esitys oli niin pienelle snadisti ehkä hankala ymmärtää. Nyt neljäveen kanssa voiskin olla jo moninkertaisesti hauskempaa. :)))

    milla.samu at gmail.com

    VastaaPoista
  3. Katoinkin just yks päivä Sampon esityslistaa ja mietin riittäisköhän Emilialla mielenkiintoa istua paikoillaan esityksen ajan :) Ehkä me uskallettais kokeilla, joten...

    ..mukana arvonnassa :)<3

    VastaaPoista
  4. Kommentoin eilen tähän kilpailuun mutta johonkin se kommentti katosi? kummallista.
    Oltaisiin niiiin onnellisia jos voitettaisiin liput! Ei olla muksujen kanssa käyty kertaakaan katsomassa nukketeatteria ja se olisi varmasti paras lahja lapsille tänä jouluna <3 Omasta lapsuudesta muistan yhdessä tehdyt asiat ja yhdessäolon. Materiaali ei ole ikuista, mutta muistot ovat.

    katjacalonius@hotmail.com

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3