25. toukokuuta 2015

UNIKOULUSSA

Moikka!
Muistatteko unikoulut? Ne suloisen itkuraivarin säestämät illat, joskus jopa yöt? Kyllä, minä muistan ja taidan tietää jo mikä teoria toimii omiini parhaiten. Nimittäin, Poika vihdoin kahden ja puolen vuoden iässä sai uuden hienon isojen poikien sängyn (kuvia joskus toiste, mutta lupaan). Eihän se tietystikään mennyt ihan kuin elokuvissa ja senhän minä ja mieheni jo aavistelimmekin. 
Energinen Poika tietysti karkailee sängystään, nyt vapauden koittaessa. Tosin pinniksen laidankin yli päästiin vaikka puoliunessa ja siinä syy uuteen petiin onkin. No aiheeseen, illat ovat siis venyneet viime aikoina. Lähes kolme vuotta tämä Poika on meidän kaikkien antanut nukkua kellon ympäri, mutta nyt mennään ja lujaa.
Unikouluista on kokemusta noin kolmen episoodin verran esikoisen kanssa. Pojalle tietysti jaetaan samat pelimerkit ja tulos alkaa pikkuhiljaa näkymään. Pusut ja halit ja sänkyyn. Siitä  pinkaistaan hakemaan leluja ja hypitään pompitaan ja naureskellaan. Pian talsitaan jo ulos huoneesta! Kuullostaako tutulle? Palautan Pojan huoneeseen ja peittelen sänkyyn. Ovesta ulos ja toinen konsertti on jo aluillaan. Minä haluan sinut, minä en mene nukkumaan. Pian alkaa hermostuminen ja kohta huutoitku. Poika huomaa, että pidän ovea kiinni. Huikkaan välillä oven takaa ettei hätää ole ja kehotan menemään sänkyyn. Viiden minuutin päästä luovutan ja menen taas peittelemään ja rauhoitan, nopeasti ilman muttia
Kierros kaksi on alkamassa, kohta kolmas. Neljännellä varvilla huomaan kuinka voimat alkaa olla pikkumiehellä jo loppu. Tiedän, että kun menen huoneeseen reilun vartin taistelun jälkeen minun tarvitsee enää vaan kantaa hänet ja petiin. Ja niin se meni viikon verran. Pari iltaa siis ennen unikoulua meillä riehuttiin toista tuntia huoneessa!!
Kun huomaan, että Poika ei enää tule perään, eikä huutele omiaan, jätän oven raolleen. Hän rauhoittuu, omaan sänkyyn, uniriepu käsissään ja dino toisessa kainalossa. 
Vaan luulimpa, että nämä vuodet on jo menneet. Vaan ei, vielä kerta? 
Oon tosi iloinen kun tiesin miten toimia ja nyt taapero tuhisee omassa punkassa, osaa nukahtaa itse ja tietää pelisäännöt, joskus ne tulee selviksi vasta vaikeimman kautta. Itkuraivaireiden säestyksellä.
Pojan ja lepposan vauvan sekä tätä ikää taaperon luonne on aina ollut helppo. Paljoa ei ole tarvinnut pinnistellä. Ei hänen, ei meidän aikuistenkaan. 
Selvästi alkaa tulla äitiinsä, sieltä se oma tahto nostaa päätään. Ihan niinkuin viime viikolla kevätjuhlissa. Im the show man!



Ja vielä kerran, minä en mene kukkumaan! Mutta,  menitpäs rakas ja kuinka pirteä olet taas aamulla kun äiti vähän avittaa, sillä minä ainakin haluan nukkumaan...


4 kommenttia:

  1. Hei :) Ihania kuvia taas teidän söpöläisistä, mutta nyt pistää silmään muut taustalla näkyvät lapset - kuvat eivät ole järin tarkkoja, mutta lasten kasvot ovat tunnistettavissa. Meidän päiväkodissa vanhempia on tiukasti kielletty julkaisemasta missään sosiaalisessa mediassa kuvia, joissa näkyy muita kuin omia lapsia. Se, minkä verran lapsistaan eri medioissa jakaa, on jokaisen vanhemman oma valinta. Itsellänikin avoin instatilli, jossa valikoimiani kuvia lapsistani, mutta en missään nimessä haluaisi kenenkään muun julkaisevan kuvia, joissa minun lapseni näkyvät. Jos taustalla näkyvien lasten vanhemmilta on kysytty lupa kuvien blogijulkaisuun, niin sitten mitään ongelmaa ei ole. Muussa tapauksessa suosittelisin kuvankäsittelyllä blurraamaan taustaa reippaasti, tai valikoimaan kuvia, joissa muita lapsia ei näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka.


      Joo, lupa on kysytty koko ryhmän poppoolta, vai oliko sinulla tiedossa joku jolta ei ole lupaa näkyä ehkä hämyisenä taustalla? Mua arvosteltiin tänään prisman kassalla kovin ottein yhden mummelin toimesta, joten valkeilassa saa toisinaan olla muuallakin kuin täällä somessa. Kuka tahansa voi napata kuvan tai pistää merkille... Ei siis kannata pelätä SOMEA liikaa... Noh, se on vain mun mielipide. Kiitos kauniista sanoista, lapsilta kumarrus. Kaunista kesää teidän poppoolle :) <3

      Poista
  2. Ymmärrän valokeilan hyödyt ja haitat, mummujen ripitykset kannattaa jättää omaan arvoonsa :) Hienoa, että luvat on kysytty, jatkossa voisi olla hyvä mainita tämä jo postauksessa, koska on kuitenkin niin paljon vanhempia, joita tuo SoMe "pelottaa", omakin ensireaktioni näistä kuvista oli väärä ja onneksi aiheeton. Minusta on kummassakaan tavassa ei ole väärää; on mielestäni yhtälailla ookoo jakaa lasten kuvia kuin olla jakamatta. Tärkeintä on, että jokaisen valintoja kunnioitetaan, ihan niinkuin olet näiden kuvien osalta tehnytkin :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo minulle <3