8. marraskuuta 2015

ISÄNPÄIVÄNÄ


Käveltiin kaatosateessa neljän letkana, mikäli liikenteessä olisi ollut muitakin, olisimme tukkineet tien. Saimme kuitenkin ulkoilla kaikessa rauhassa, sunnuntaina jolloin vietimme isäinpäivää! Eli onnea vielä kerran minun omalle isälle, lastemme papille ja tietysti kivaa päivää veljelleni, joka viettää jo kolmatta isänpäiväänsä! 
Sateen sattuessa, olikin siis hyvä idea keksiä jotain sisäpuuhaa. Varasimme ajan sunnuntain temppujumppaan, mikä oli lapsille taas ja jällen kerran hyvin mieluisaa. Harrastuksista lisää toisella kertaa. Nyt vielä haukkamaan pala suklaakakkua ja sitten koko perheen leffahetki. Malttaakohan kaksikko rauhoittua sohvalle.





Meidän papi on hauska ja huumorintajuinen. Se hassuttelee lasten kanssa, se rakastaa ja hoivaa. Se on maailman paras ruuan laittaja ja hällä on maailman suurin sydän ja syli. Hän on paras papi näille kahdelle.

-Rea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti on ilo minulle <3