29. heinäkuuta 2015

SATEEN JÄLKEEN JA NIIN POIS PÄIN

Moikka kaikille! Olette varmasti jokaisessa Suomen kolkassa huomenneet kuinka viileä ja sateinen kesä on ollut. Mieleltään se ei ainakaan meitä  ole masentanut, vaikka lämpöä rakastetaankin. Monesti on myös sattunut niin päin, että juuri kun keritään sisäleikkeihin alkaakin aurinko taas paistamaan. Mietittiin jo etelänmatkaakin, mutta mitään sopivaa ei oikein löytynyt kaikkien aikataulujen yms myöten... Oltiin vähän myöhään liikkeellä myös lasten passien kanssa.
No mutta, siinä siis uusi säästökohde, ulkomaanmatka! Kenties lasten isän kotimaahan keskellä talvea!
Vaikka lomaa onkin vielä jäljellä mielessä pyörii jo tietysti tuleva arkinen rumba. Tykkään meidän menevästä arjesta ja siitä kun minun ja mieheni työt ovat saman tyyppiset ja luetaan yhdessä arkeamme eteenpäin. Lasten mielessä on muutaman kerran pyörinyt paluu päiväkotiin ja sinne siirtyminenkin taitaa sujua ongelmitta.
Elokuu kalenterimme osalta onkin jo melkosen täynnä, vapaat aamut täyttyvät hammaslekureista, neuvolakäynneistä, kampaamo, ripset, kaverit, synttärit ja sitä rataa. Tekeminen ei tässä mökissä ja sen ulkopuolella lopu koskaan. Loppulomaa en aijo rauhoittaa rauhalliselle yhdessäololle vaan viikonloppu ollaan menossa ja huomenna suuntaan yksinäni Mäntsälään :) siitä lisää piakkoin!





Rantaelämää parhaimmillaan ja haaveissa rantamatka siis ensi talvena..


28. heinäkuuta 2015

ESITTELYSSÄ MINI RODINIA SEKÄ VINKKAUS PICO-TAKKIEN MITOITUKSESTA

Pienet kädet kiskovat hupun päähän ja sujahtavat sitten taskuun. Mini Rodinin pico-takkeja saapuu myyntiin uusissa syksyn väreissä jälleen tämän viikon torstaina. Kauniit, tyylikkäät ja lapsen päällä miellyttävät takit ovat jokaisen sesongin lähes odotetuimmat vaatteet. Mini Rodinin ensimmäinen droppi tulee siis myyntiin niin verkkokauppohin kuin kivijalkaputiikkeihin torstaina kello 11. Helsingin Punavuoren Peikossa näet syksyn halutuimmat vaatteet livenä heti ensimmäisenä. Linkistä pääset heidän verkkokaupan sivuilleen. 
Itse olen nähnyt hyvin vähän sneak peek kuvia tulevista, mutta pico-takkeja on ainakin tulossa oranssinpunertavana josta kuva PP:n facebooksivuilla. Punavuoren Peikon facebook sivuilla voit lukea lisää myös takkien mitoituksesta, seinäjulkaisussa takit on mitattu Teille valmiiksi :)
Meidän neidin viime kevään persikkainen pico (vaaleanpunainen) on kokoa 104/110 ja se on lyhytselkäiselle hieman alle metrin mittaiselle pikkasen iso mm. hihoista. Pienempi koko oli meille kuitenkin jo keväällä nafti joten suosittelen tätä kokoa mikäli lapsukainen on jo yli 95cm. Takissa on vesipilari, joten näin sateisena kesänä ja syksynä se on passeli myös pieneen tihkusateeseen. Erittäin laadukas takki sopii meillä kuitenkin parhaiten ns. kaupunkikäyttöön. Takit säilyvät hyvänä myös pesujen yli ja ehdottomasti lapselta toiselle! 








Tytön lempitakki tietysti, eikä vähiten herkullisen värin ansiosta. Meidän suosikkeja on kaikenmaailman punertavat, myös musta ja tummansininen, osuukohan vai uppoaako? Mitähän picoja sieltä on siis tulossa? Samasta mallista löytyy perheen pienimmille myös pico-haalari. Takkien pienin koko on 80/86.

Linkistä voit kklikata aleostoksille , vielä ennen torstaita!


Yhteistyöpostaus Punavuoren Peikon kanssa, asu saatu blogialennuksella.

27. heinäkuuta 2015

SYNTTÄRI HEIPPA!!

Moikka kaikille ja aurinkoa tulevaan elokuuhun! Meillä vietettiin viikonloppuna tulevan nelivuotiaan juhlaa. Paikalle pääsi kummejen ja perhetuttujen lisäksi tietysti tärkeitä lapsivieraita. Tarjoiluna toimi tuttu kaava, jotain lämmintä, suolaista ja herkullinen täytekakku. Kakun leipoi työkaverini ja kakku oli todellinen hitti! Toiveena prinsessalla oli tietysti kesäkauden mansikat ja suklaa. Ilman sen enempiä toiveita leipuri onnistui hommassa loistavasti.
Kotia koristi pompomit, toivotut foliopallot, mätsäävät pöytäliina ja servettejä sekä jotain muuta pikkukoristetta. Porukka mahtui hyvin pidenettävän kymmenhenkisen pöydän ääreen ja osa nautti kahvit terassillamme.
Laulettiin ja juhlittiin! Onhan se rankkaa mutta niin kovin suloista. Juhlien jälkeen on aina ihana fiilis, en tiedä mistä se johtuu, kai se on äitiyden tuoma tunteilu...
Tällä kertaa juhlafiiliksissä mun mekko ja mun tyttö maximekossaan.

 Kolme vuotta sitten tyttären yksivuotis juhlassa pukeuduin samaan mekkoon. Tuolloin olin raskaana viikolla 22. Vähän on väljempi olo sitten sen jälkeen, mutta mekko istuu ylhäältä kivasti ja alhaalla on tilaa ja kellomaisuutta... Mekko on hauska tilkkuineen, yksityiskohdilla koristeltuna ja sopii etenkin lastenjuhliin, merkki on Desiqual. Hauskaa, että olen tänä kesänä löytänyt käyttöön monta vanhempaa vaatettani.

 Pitsiä, kulutettua farkkua, 100% puuvillaa! Like?

 Maximekkoon, ihanaan sellaiseen turvauduttiin kun juhlajuomat oli juhlamekon rinnuksilla alta aikayksikön. Milloinhan lasten kanssa voi luottaa siihen, että juhlavarustelu säilyy alusta loppuun saakka? Ei koskaan!


Ainiin ja se kakku!



21. heinäkuuta 2015

LOMAKUVIA










Aurinko lämmitti päivällä, illalla kasvoilla tuntui lomatuuli.

17. heinäkuuta 2015

UUSIA RODINEITA?

Meidän suosikkeja edellisistä Mini Rodinin mallistoista.
1. Krokolippis / pikkuOtus
2. Terry huppari /pikkuOtus
3. Jaguaari legginsit / Skidi





Ennen tykkäsin enemmän samistella lasten vaatteiden kanssa, nyttemmin kuosit ovat hyvin pitkältä erilaiset vaikka tyyliltään samanlaiset. Vaikka mekoistakin kovin tykätään, taitaa ihan perus asuvalinnoissa voiton viedä vanhat kunnon luomupuuvilla leggarit ilman elastaania ja jokin kiva collaripaita. -Uusia Rodineita? Kyllä kiitos, uudet kuosit kiinnostaa kovasti, joten jos jollain on jakaa kommenttikenttään linkkejä sneek peekkeihin, niin olisin hyvin iloinen :)

                                                      4. Persikkainen collegepaita / pikkuOtus 
                                                                  5. Kalalegginsit / pikkuOtus 

Loppuun vielä! Uusimmat Mini Rodinit julkaistaan tietojeni mukaan 30.7!

16. heinäkuuta 2015

MUN KESÄTOPPI JA HIUSJUTTUJA

Toppi / COS shortsit / Vila. Shortsit on mun lempparit. Ne on yhdet tavoitefarkuista (jokainen yhden tai useamman lapsen äiti varmaan tietää nämä tavoitevaatteet??), jotka olen hankkinut vuonna 2008. Toppi on uusi, COS:in tämän kevään juttuja. Kangas topissa on rentoa sukelluspukukangasta, eli scuba kangasta, jäykkää mutta pehmeää. Toppi on pitkä, mutta ei kuitenkaan mekko. Alle siis tarvitaan jotain... ;) 
Toppi ei todellakaan ole yksi niistä eniten vartaloa imartelevista topeista tai yläosista, vaan iso a-linjainen teltta. Kankaan ansiosta se on myös tönkkö, eipä ainakaan ole rutussa. Näistä kaikista ominaisuuksista johtuen se onkin mun kesän ehdottamasti kivoin vaate. Lisäksi se ei ole liian liru, tai kylmän näköinen sateisen kesän keskelle.
Käytiin miehen kanssa pikkasen rimpsalla ja lopussa mun alkuillan lookki, kiitos siis kuvaajalle <3





Edelleenkin tykkään lyhyemmästä hiustyylistäni. Vaikka nutturaa tulee pidettyäkin harvase päivä, en kyllä kasvattaisi pitkiä hiuksia ihan pian takaisin. Lyhyet hiukset on myös puolet helpompaa saada kuivaksi, kuohkeaksi ja sekaisin :)

Halauksia päiviinne!

15. heinäkuuta 2015

PÄIVÄN ASUT PITKÄSTÄ AIKAA!!

Kesäää! Missä olet? Onneksi sisällä on hiki päässä ja kesävaatteet pääsee näin olleen käyttöön. Viimeksi eilen pesin seinät ja huiman pyykki vuoren, mitä seuraavaksi? Josko jo pääsisi rannalle relaamaan. Niimpä tässä kesävaatetusta lapsilla!








Pojalla Papun piilo teepaita ja nimensä mukaan jossain päin paitaa on pieni muuramuurahainen piilossa, ihania yksityiskohtia, mm käärityt hihansuut. Materiaali jälleen priimaa niin kuin olen aikaisemminkin hehkuttanut Papun vaatteiden kohdalla (voisinkin palata käyttökokemuksiin pian, nimittäin muutamasta Papun vaatteesta olisi ihan oikeesti annettava enemmänkin kuin papukaijamerkkiä!!). Paita sopii ihan varmasti niin arkeen kuin juhlaankin. Eilen paita yhdistettiin Papun Retki shortseihin ja näin asu saa väriä mintuista yksityiskohdista. Shortsit ovat malliltaan baggymäiset ja niiden lahkeensuissa on myös kaunis taitos valmiina. Ihana ihana asu kerrassaan. Niin pehmeää ja laadukasta puuvillaa, Papun kevään / kesän mallistosta.
Tytön asu on kesäinen Aarrekidin aarremetsä mekko. Mekossa on ihanan kuosin lisäksi taskut. Hihattoman mekon alle on helppo pukea myös ohut trikoinen paituli ja näin sitä voi käyttää hyvin kylmemmälläkin säällä. Mekko käy myöhemmin myös tunikana, joten suosittelen jo valmiiksi naftin mitoituksen takia ottamaan koon suurempaa kun yleensä käytätte. Mekko on tyttömme suosikkeja, eikä varmasti vähiten sen takia, että se on sopivan mittainen ja ihanan ohutta puuvillaa!
Aarrekin aarremetsä kuosia on myös t-paitana, hupparina ja pitkähihaisena paitana. Meidän pitkähihainen paita on pysynyt erittäin hyvälaatuisena jo kymmenien ja kymmenien pesujen jälkeenkin. Kutistumista ei tapahdu juurikaan pesuissa, eikä hahtua ole kertynyt. Voin siis suositella räikeää ja niin näyttävää kuosia ilomielin! Mekon alle on helppo yhdistää värikkäämmät tai pelkät mustat legginsit.
Alevinkkinä: Aarrekidin raidat ovat hyvässä alennuksessa Harakanpesä shopissa tällä hetkellä. Myös raitaa on samaisena mekkona kun mitä meillä oli tänään päällä. Mustavalkoinen on aina muotia, niin ja kotimaisuus? :) Papun tee-paidat ja shortsit ovat myös tänään päivittyneet  muuttoaleen, joten tsekkaa nopeesti!
Vaikka kesä on ollut suht kylmä tähän saakka, on puolet kesää vielä jäljellä. Uimaan ja rantailemaan päästään vielä ihan varmasti. Eli shortseja ja teepaitoja ostoskoriin? Vai joko säästelette syksyyn, uusia mallistoja silmällä pitäen? Niiin, ja mitäs piditte päivän asuistamme?
Hauskaa viikon jatkoa jokaiselle!



-Yhteistyöpostaus, asut saatu Harakanpesä shopista.

14. heinäkuuta 2015

PETAUSVINKKEJÄ




Viikkaa peitto ja asettele tyynyt paikalleen, sulje päiväpeite*, vedä vetskarista. Lopputulos on aina yhtä siisti. Lapsetkin osallistuvat innoissaan aamurutiineihimme. Sen jälkeen sängyssä onkin paljon kivempaa pomppia ja leikkiä. Lastenhuoneen ilme on siisti ja petivaatteet, jotka ennen uutta päiväpeittoa roikkuivat leikeissä mukana, pysyvätkin puhtaana pidempään. Illalla on ihanaa avata oma sänky ja kömpiä nukkumaan.
Lasten päiväpeitot on tilattu Beditin verkkokaupasta. Hauskinta on tietysti valita peitteen väri monista monista vaihtoehdoista. Myös vetoketjun värin saa päättää itse. Sitten vaan patjasi mitat ja tilaus matkaan. Peitolle kannattaa varata noin kolmen sentin tila päiväpeitteen mittoja silmällä pitäen. Näitä päiväpeitteitä valmitetaan siis mittatilaustyönä Suomessa, eli jokaiselle varmasti löytyy omansa. Pitkään näitä aikoinaan mietin ja yllätyin erittäin postitiivisesti kun ensimmäinen Zipit-päiväpeitto meille hankittiin.
Poika on innoissaan jakamassa myös omat petausvinkkinsä! Heitä tyynyt lattialle, pompi ja riemuitse. Parasta on se, kun äidin ei tarvitse muistulla petivaatteiden keräilystä, vaan temmeltää saa ihan rauhassa.
Mitäs tykkäätte?


*Yhteistyöpostaus Beditin kanssa, peite saatu blogialennuksella




13. heinäkuuta 2015

LINTSILLÄ










Todistetusti meidän kaksikko pääsi laitteisiin joissa ei tarvittu vanhempia mukaan, hyvin pysyivät paikallaan. Tosin kyllähän me vanhemmatkin viilletettiin monessa härvelissä pikkukavereista kiinni pitäen. Pysähdyttiin Street Foodiin syömään ja oli ihan älyttömän hyviä Hot Dogeja, perunoita, Wingsejä. Tyttö bongasi mieleisensä jälkkäripaikan, noissa jääjuomissa oli kivaa se kun kieli värjäytyi!

Pähkinänkuoressa:
+ Ilmaiset laitteet alle sata senttisille.
+ Vessat ja palvelu tarvittaessa.
+ Ruoka ( joka tosin saa miinusta myös -> hintavaa!)
+ Paljon nähtävää, koettavaa, yhdessäolon ihannepaikka perheille!

-Jonot laitteisiin 16-18 (sen jälkeen ei juurikaan jonotteluja -> viihdyttiin piiiitkään)
-Hinta
-Sade ( Onneksi meillä sattui ihana ilma, ei yhtään liian kuuma, mutta ei sateinenkaan)

Mennään varmasti vielä tänä kesänä uudelleen!


Ps. Ymmärrettävästi en kuvannut laitteissa, koska oli vaan niin hurjan hauskaa!!